tiistai 20. elokuuta 2013

Viimeinen ensimmäinen koulupäivä

Tänään alkoi viimeinen puolivuotinen TAMKin Taiteen, musiikin ja median yksikössä.

Kaisan kanssa oltiin aamulla selvästi molemmat ajateltu, että farkuhaalarit ovat oikea asu ekaan koulupäivään.



perjantai 16. elokuuta 2013

From Romania With Love: Sighisoara

Vietimme reissulla pari päivää Sighisoaran kylässä. 
Kylä on erittäin kaunis ja sen keskustana toimiva linnoitus on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista.



+35° ja kuuma


























keskiviikko 14. elokuuta 2013

From Romania With Love: Cluj- Napoca

Nyt on sitten Romanian reissu takana! 

Lämmintä oli sellaiset mukavat +35° ja aurinko paistoi. Pienoinen shokki oli Suomeen palatessa 20° alhaisempi lämpötila ja viistosti naamaan iskevä vesisade. Noh! Eikun uutta reissua suunnittelemaan.

Cluj on suurinpiirtein Tampereen kokoinen kaupunki, jossa lähinnä söimme hyvin, shoppailimme ja kiertelimme. Kaupungissa on ihania ravintoloita ja kallein annos, jonka söin tuli maksamaan noin 10 e (annoksessa oli kaksi naudan sisäfilepihviä). Clujissa on ainakin kaksi isoa ostoskeskusta, joista kävimme toisessa nimeltä Iulius Mall. Sinne sai sitten törsättyä enemmänkin rahaa :).

Tässä Kuvia Cluj- Napocasta. Sighisoaran kuvat laitan myöhemmin.

Tänään pääsinki suoraan kiinni arkeen, kun Annukka pyysi auttelemaan pariksi päiväksi musavideon kuvauksiin.




Eka drinksu perillä

Pastaa Caminossa














Insomnia







Ostin ihanat farkkuhaalarit







Cafe Olivo




Bistro Viena










maanantai 5. elokuuta 2013

Hämyvestareilla

Viikonloppuna lähdettiin Kaisan kanssa vähän maakuntamatkailemaan Hämeenkyrön Hämyvestareille. 

Ilma ja seura oli mitä ihaninta! Kaisan täytyi lähteä jo yöllä takaisin Tampereelle, mutta itse vietin seuraavankin päivän hyvässä seurassa veneillen ja wingssejä syöden. Olipa mukava viikonloppu!



Miä ja Kaisa; pakollinen lähtökuva

Teemu & Påjat

oranssi lei <3

Jari Sillanpää a.k.a Siltsu oli ihana

Jasminin kanssa todella skarpisti

vähä biisilistaa

Uniklubi

Kaisa <3 Siltsu

Auringonnousu nukkumaan mentäessä

Lululla seilailtiin

Huomenna Romaniaan!