Anna Lydia Maria
keskiviikko 27. elokuuta 2014
maanantai 24. helmikuuta 2014
Liukuvärjäys
Halusin piristystä hiksiini, joten vaalensin omien hiusteni latvat Féria Wild Ombré liukuvärillä. Tein saman myös vanhoille Clip-On pidennyksilleni ja tuurilla sain molempiin saman vaalena värin :).
Tässä kuvia lopputuloksesta:
Värjätyt Clip-Onit |
Tässä lopputulos johon olen todella tyytyväinen |
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Räpyttimet kuntoon!
Nonniin! Nyt menin taas tekemään sen. Otin ripsienpidennykset!
Tämä tapahtuu jotenkin aina samaan aikaan alkutalvesta kun hiukset sähköistyvät pipon alla ja kuiva naamaiho punottaa. Täytyy saada jotain kohennusta naamaan. :) Toisaalta keväisin käy usein sama.
Mutta kivaa on kun ei tarvitse paljon meikkailla.
Minulla pidennykset kestävät hyvänä suhteellisen kauan ja omat ripset ovat jo uusiutuneet kun viimeiset pidennykset lähtevät irti. Vaikka jossain vaiheessa alan aina vähän ripsivärillä paikkailemaankin. Olen kuullut, että kaikilla pidennykset eivät kestä ja tähän syynä saattaa olla, että ripset ovat kovin suorat tai liima ei vain ole tälle henkilölle sopivaa, niitä kun on kuulemma erilaisia.
Tein tänään ensimmäiset joululahjaostokset ja hankin itselleni lisää kiiltävää; kultaista glitterkynsilakkaa.

maanantai 25. marraskuuta 2013
Sorin Sirkuksen Syöksyn ensi-ilta
Olen ollut tuotantoassistenttina Sorin Sirkuksen joulushowssa nimeltä Syöksy.
Perjantaina olikin sitten ensi-ilta!
Olin viime vuonna tekemässä joulushowta ja oli mukava päästä tälläkin kertaa olemaan osa upeaa esitystä. Kannattaa tulla katsomaan, jos lippuja enää löytyy.
Koko esityksissä toimiva työryhmä pukeutuu aina teeman mukaisesti lentohenkilökunnaksi.

Tuotantotiimi |
Tunnisteet:
joulushow,
lentoemäntä,
sirkus,
sorin sirkus,
syöksy,
tampere,
työ
tiistai 19. marraskuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Halloween- synttärit
Tänään sitä sitten ollaan taas vuotta vanhempia!
Pidän joka vuosi naamiaissynttärit ja tällä kertaa teemana oli Halloween.
Itse pukeuduin yhdeksi lempi hahmokseni eli Painajainen ennen joulua- elokuvan Sallyksi.

Burton Jackin ja Sallyn kanssa |
Äiti teki mekon :) |
Naulapää |
Välikuolema |
Aloha! |
Minni |
Adam's Familyn Wednesday |
Jatkot Doriksessa |
Lahjoja |
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Opareita & villatakkeja
Se on syksy nyt!
Tämä tarkoittaa, että saa laittaa päälle ihania isoja villapaitoja, pehmeitä villatakkeja ja kilometrien pituisia kaulahuiveja. Ja siitähän minä tykkään! Lisäksi kaikki on kuin maalattu lempiväreilläni.
Ainoa ns. negatiivinen asia on, että opinnäytetyön palauttamiseen on vähän reilut kaksi viikkoa. Kirjoittaminen ei nimittäin ole lempipuuhaani (niinkuin blogitekstien pituudesta saattaa aistia). Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Kirjoitan oparia ystäväni Sasjan kanssa siitä, kuinka itsenäinen artisti tai yhtye voi levittää ja markkinoida musiikkiaan internetissä. Toivottavasti huomenna alkava Musiikki & Media- tapahtuma toisi hieman tuulta purjeisiin.

Värikäs villatakki ja Fjällrävenin uusi keltainen reppu |
Ainoa ns. negatiivinen asia on, että opinnäytetyön palauttamiseen on vähän reilut kaksi viikkoa. Kirjoittaminen ei nimittäin ole lempipuuhaani (niinkuin blogitekstien pituudesta saattaa aistia). Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Kirjoitan oparia ystäväni Sasjan kanssa siitä, kuinka itsenäinen artisti tai yhtye voi levittää ja markkinoida musiikkiaan internetissä. Toivottavasti huomenna alkava Musiikki & Media- tapahtuma toisi hieman tuulta purjeisiin.
Erittäin innokasta oparien kirjoitusta feat. viisi MacBook Prota |
Tunnisteet:
fjällräven,
muoti,
opiskelu,
syksy,
tamk,
tampere,
vaatteet,
villatakki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)